Kalastuksen perusteet

Pyrimme kehittämään artikkeleitamme jatkuvasti. Jos huomaat virheitä tai puutteita, kirjoita siitä täällä.

Kirjoittaja: 
Perhokalastaja joessa

Kalastus on yksinkertaista puuhaa, mutta toisaalta hienoimmillaan erittäin monimutkaista taidetta. Kalastuksesta on kirjoitettu tuhansia kirjoja ja tästä Suomenkin yleisimmästä vapaa-ajan harrastuksesta löytää netistä loputtomasti keskustelua. Sivustomme artikkeleiden tehtävänä on tarjota lukijalle perusteet kalastukseen. Ne eivät perehdytä jokaiseen pieneen yksityiskohtaan, vaan antavat aihion, jota jokainen voi itse lähteä muokkaamaan omanlaisekseen.

Jos tämä artikkeli vaikuttaa liian pitkältä ja teoreettiselta, tutustu ensin esim. Heittokalastuksen perusteisiin. Siitä saat oivia käytännönläheisiä vinkkejä kalastuksen aloittamiseen.

Suomi on kalastusalueena niin suuri ja kalat niin oikullisia, että vinkkien toimivuutta ei kukaan voi taata kaikkialla. Kriittisyys kaikkia kalastusta koskevia artikkeleita kohtaan onkin erittäin suotavaa, sillä luonnonlakien muistiinkirjoittaminen ei ole mahdollista. On vain kokemuksia, joista on otettua oppia ja luotu teorioita kalan käyttäytymisestä eri tilanteissa.  

Mitä tarvitsee tietää, jos haluaa kalaa?

Yksinkertaisimmillaan ei tarvitse tietää kuin:

  • missä kalat oleskelevat ja milloin ne ovat syöntipäällä
  • miten niitä saa narrattua

Missä kalat oleskelevat ja milloin ne ovat syöntipäällä?

Tämä on ehkä kalastuksen tärkein kysymys, sillä jos kalaa ei ole mailla halmeilla, sitä ei yksinkertaisesti voi saada. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö mökin laiturilta voisi umpimähkäisesti alkaa heitellä ilman sen parempaa tietämystä, mutta vähäisestäkin taustatietojen selvittämisestä on paljon apua.

Kalan käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä on monia:

  • auringonvalo ja sää
  • veden lämpötila
  • vesistön tarjoamat suoja- ja oleskelupaikat
  • ravinnon saatavuus

Auringonvalo ja sää

Vaikka lähes kaikki kalat käyttävät ravinnonhakuun paljon silmiään, paras kalastushetki ei silti useinkaan ole keskellä kirkkainta kesäpäivää. Kalat suosivat yleensä enemmän hämärän hetkiä, joka pohjautuu pitkälti ravinnon kiertokulkuun. Kun pikkukalat tulevat pois suojistaan ötököiden kimppuun auringon nousun ja laskun aikoihin, petokalat seuraavat tietenkin perässä. Poikkeuksiakin löytyy, sillä ainahan luonnossa joku käyttää hyväksi kaikki tarjolla olevat mahdollisuudet. Yhtä hyvin päivällä syövät mm. monet särkikalat tai jokeen noussut lohi. 

Vuorokaudenvaihtelun lisäksi vallitseva sää ja esimerkiksi talvella jään päällä oleva lumi vaikuttavat valo-olosuhteisiin ja sitä kautta kalan käyttäytymiseen. Kalastuksen parasta ajankohtaa onkin mahdotonta sanoa aukottomasti, sillä kaikkia siihen vaikuttavia tekijöitä ei ole edes saatu selville.

Sateella on monta eri vaikutusta kaloihin. Se peittää auringon, luo väreitä veteen ja suojaa näin ilmasta saalistavilta linnuilta, viilentää vettä ja tuo veteen happea. Kala voi olla tällöin paremmalla syöntipäällä. Kuitenkaan ei pidä olettaa, että mitä suurempi myrsky, sen parempi syönti. 

Veden lämpötila

Valon lailla erittäin tärkeä muuttuja kalojen käyttäytymisessä on veden lämpötila. Lämpötila ohjaa niin kalan kuin muunkin luonnon vuodenkiertoa. Pitkälti voi yleistää, että kalat ovat lähes aina siellä, missä on sopivimman lämpöistä, mutta missä myös muut elinehdot voimassa. Kala vaihtaa siis paikkaa läpi vuoden veden lämmetessä ja kylmetessä. Jos lämpötilaa pystyttäisiin mittaamaan tarkasti eri syvyyksissä, helpottaisi se kalastusta huomattavasti. Kalan haluama optimilämpötila vaihtelee lajeittain, mutta osittain myös yksilöittäin mm. kalan koon ja ravintotilanteen mukaan. Isommat kalat viihtyvät yleensä kylmemmässä kuin pienemmät veljensä. Lämpötila vaikuttaa kalan syöntiin suoraan, sillä jos lämpötila on liian kaukana optimilämpötilasta, ei kala ole syöntipäällä. 

Kevät lämmittää vesiä pinnasta alkaen ja veden lämmönjohtavuuden takia pinnalle syntyy lämpimän veden kerros. Kun tämä kerros kevään edetessä paksunee, syntyy lämpimämmän pintaveden ja kylmemmän pohjaveden väliin uusi kerros, jota sanotaan harppauskerrokseksi. Harppauskerroksessa veden lämpötila vaihtuu nopeasti. Tuulet sekoittavat vettä siirtäen harppauskerrosta alaspäin ja saavat sitä myös kallistumaan, jonka takia toisessa päässä vesistöä voi olla paljonkin paksumpi lämpimän veden kerros kuin toisessa päässä. Pienemmät kalat suosivat yleisesti lämpimämpää vettä kuin isommat, joten ne oleskelevat lämpimässä pintakerroksessa. Petokalat sen sijaan viihtyvät pohjan viileämmässä vedessä tai lähellä harppauskerrosta lämpötilan ja ruokailumahdollisuuksien takia. Harppauskerros on siis kalastajalle erittäin tärkeä tieto, mutta sen löytäminen on työlästä. Toisaalta pelkkä narun päässä oleva lämpömittari riittää sen etsimiseen.

Kesällä harppauskerros on matalammissa vesistöissä jo lähellä pohjaa, joka ajaa kylmässä viihtyvät kalat syvänteisiin ja voi saada ne passiivisiksi. Syksyn viilentäessä vesiä isommatkin kalat palaavat ruokailemaan. Tällöin mm. hauenkalastus on helpoimmillaan. Syksyn edetessä tulee vaihe, jolloin ainakin matalammat vesistöt ovat ensin täysin tasalämpöisiä ja sen jälkeen pohjalla onkin lämpimämpää vettä. Tuuli saa tämän vesimassan kääntymään täysin ympäri, kun pohjalla oleva lämmin vesi nousee kevyempänä pinnalle. Tämä tuo pohjalle uutta hapekasta vettä ja luo kaloille mahdollisuudet talvehtia ilman ilmasta veteen liukenevaa happea. 

Talvella lämpö ja valo vetävät yleisesti kaloja puoleensa, jonka ansiosta esimerkiksi lumettoman jään läpi paistava aurinko voi saada kaloja liikkeelle. Toisaalta pilkkireiästä paistava yksittäinen valopilkku ei yleensä ole hyvä asia. 

Vesistön tarjoamat suoja- ja oleskelupaikat sekä ravinnon saatavuus

Yleistäen kalat etsivät suojapaikan, josta ne voivat hyvin tarkkailla ympäristöään, pääsevät ruokailemaan tarvittaessa, eivätkä joudu isomman pedon suuhun. Kalat hakeutuvat suojaan jonkin esteen lähistölle. Sopivia esteitä voivat olla esim. vesikasvit, kivet, veteen kaatuneet puut, karikot, pohjasta nousevat kummut, saarten ja niemien kärjet, siltojen alustat ym. Kalat pitävät muutenkin tämänkaltaisista rajakohdista, joissa ympäristö vaihtuu toiseksi. Kalojen oleskelupaikoista ei kuitenkaan koskaan voi olla varma ja kokemuksesta onkin paljon hyötyä.

Miten kalaa saa narrattua?

Vaikka tietäisikin missä ja milloin kala syö, se ei vielä riitä, sillä jotenkin kalaa pitää vielä saada narrattua. Vaihtoehtoja on lukuisia, mutta kaikille on yhteistä se, että täytyy ymmärtää kalan käyttäytymistä saalistustilanteessa. Kaikki kalat eivät ota viehettä pelkästään syömisen takia, vaan esimerkiski suojallakseen kutua. Joissain tilanteissa kalan ei edes odoteta nappaavan viehettä, vaan se yritetään saada kyljestä kiinni koukkuun.

Valo taittuu ilmasta veteen kulkiessaan ja ääni kantautuu vedessä neljä kertaa nopeammin kuin ilmassa. Hajut kulkeutuvat vedessä ilmaa hitaammin, mutta toisaalta ovat jo valmiiksi veteen liuenneina helppoja haistaa. Kalan aistit toimivat monin tavoin eri lailla kuin ihmisen aistit, joten niiden tuntemus helpottaa kalastusta huomattavasti. Tärkein eroavaisuus on kalan kylkiviiva-aisti, jolla se pystyy ns. kaikuluotaamaan ympäristöään, myös pimeässä. Vedessä uiva viehe, niin kuin kalakin, tuottaa peräänsä vanan kuin lentokone taivaalle. Petokalat käyttävät näitä vanoja hyödykseen saalista etsiessään. Niinpä viehe kalastaa vielä paljon itse välineen perässäkin, monen kymmenen metrin matkalla. 

Uintiliike vaikuttaa vedessä tuntuviin värähtelyihin, joten eri tavalla uivat vieheet todellakin tuntuvat vedessä olevasta kalasta erilaisilta. Värähtelyitä syntyy tietenkin myös esim. veneen airoista, moottorista tai vaikkapa jään kairauksesta. Näistä äänistä ei ole välttämättä haittaa, sillä kalat voivat myös kiinnostua tai ärsyyntyä niistä ja tulla lähemmäs katsomaan, mistä on kyse. Toisaalta kaikki, mikä muistuttaa vähänkin kalan luonnollisten vihollisten ääntelyitä, karkottaa kalan varmasti. Veneen pohjan kolahdukset tai kova puhekin kuuluvat veteen ja saavat usein kalan kaikkoamaan.

Vaikka värähtelyt ovatkin tärkeä osa kalastusta, ainakin yhtä tärkeää on kalan näköaistia houkutteleva viehe, niin värillisesti, kuin liikkumiseltaankin. Se voi olla joko saalista jäljittelevä herkkupala tai mahdollisimman ärsyttävä vihollinen, jonka kala yrittää häätää pois. Vieheen valintaan vaikuttaa pitkälti kalalaji, veden sameus, syvyys ja sää. Joka tapauksessa optimaalista viehettä on mahdotonta tietää, ennen kuin siihen kala iskee. Vieheen tyypillinen uintisyvyys on tärkeä tieto, jotta vieheen saisi juuri haluttuun syvyyteen.

Jos kalastustyyli ja viehe on saatu valittua oikein, sekään ei vielä takaa saalista, sillä vieheen uitto eli kalastuksen käsityö on suuressa osassa. Lue kalastusmuodoista muista artikkeleistamme.